Faye.

(Postaukseen sopivaa taustamusiikkia - ei pakollista, mutta antaa täydelliset vibat!)

Mun lemppariasia ihmisenä, joka pitää kynsin hampain kiinni kaikesta taiteesta mitä elämän aikana on tehnyt, on kattoa läpi vanhoja vihkoja. Piirustusten läpi kattominen muistuttaa mua tarkasti, millasessa elämänvaiheessa oon just sillon ollu, ja niistä saa paljon hyviä kuin huonojakin muistoja. Muistoja sen aikaisista kavereista ja kiinnostuksen kohteista, sen aikaisista vaikeuksista, saavutuksista, menetyksistä... Jollain tavalla piirustusvihkot on niinko taiteilijan valokuva-albumit

Yks päivä kattelin taas läpi mun vihkoja, koska mun piti ettiä yks tietty piirustus minkä olin tehnyt 17-vuotiaana. Jäin sit selaileen mitä muita aarteita löytyis, kunnes löysin yhden hahmon, ketä en oo ajatellu vuosiin...

27.11.2018. Tän hahmon näkeminen toi mulle tosi kotoisan ja lohdullisen olon, ihan kuin olisin tavannut vanhan ystävän. Jäin sit selaileen lisää tätä vihkoa, ja olin ihan kokonaan unohtanut kuinka paljon olin työstäny tätä hahmoa ja sen lorea

Tässä hän ja hänen puolisonsa, Colton♡ Lämmittää sydäntä nähdä, miten comfy ne on, mjööh...

Mun piirustuksissa on aina hauskaa spottaa, kuinka paljon tyyppien haltijakorvat aina kasvaa.. :'D Tän infopostauksen löysin kans yhdestä vihosta (sensuroin teiltä vaan kaiken infon piiloon, niistä vähän alempana)

Tää on loressa ajalta, kun hän menetti poikaystävän, joka hänellä oli ennen Coltonin tapaamista. Vaikein aika tän pojan elämässä. Otin paljon oman elämäni vaikeuksia esille hahmojen kautta, ja täähän ei oo edelleenkään muuttunu. Rakkain ja turvallisin coping mechanism.. <3 Nykyään hän voi paljon paremmin, niinkuin myös taiteilija itse

Tää oli viimeinen kuva minkä hänestä piirsin.

Tän asian mä halusin muuttaa.

28.10.2025. En ymmärrä miten toin hänet takasin melkeen hänen syntymäpäivänä,, kuukauden heitto sinne tänne mutta c'mon onhan toi aika impressive-

Ulkoisten muutosten lisäksi halusin antaa hälle uuden nimen, ja hänestä tuli...

Faye.

Fayen hahmosta ja loresta itsestään:

- edellisen kerran kun olin tän hahmon kans kontaktissa se oli 24 (siis,, onko tää enää sattumaa), mutta safe to say että se olis nyt ~kolmekymppinen

- ammatiltaan barista

- tosi lempee persoona, joskin hieman ujo. Porukassa on semmonen henkilö joka ei välttämättä sano paljoa, mutta selkeesti kuuntelee mielenkiinnolla

- 18-vuotiaana tapasi tyypin, johon rakastui. He seurustelivat, ja Faye otti tatskan punaisista neilikoista hänen käsivarteensa. Tää symboloi syvää rakkautta.

- 20-vuotiaana Fayen poikaystävä teki itsemurhan. Faye ei ollut tietoinen hänen poikaystävän masennuksesta taikka itsetuhoisuudesta. Syytti itseään tästä tapahtumasta.         

- muutti takas äitinsä luo tässä vaiheessa, ja asu kotona neljä vuotta. Tää aika oli vaikein Fayen elämässä, ja tänä aikana hänestä ei saanut sanojen kautta paljon irti.

- 24-vuotiaana, pitkän terapian ja itsensä etsimisen jälkeen, tunsi olevansa valmis palaamaan takaisin tavalliseen elämään. Lupasi itselleen ettei rupeis deittaileen uudestaan... kunnes tapasi Coltonin :'3 Ne on nyt onnellisesti naimisissa!

- ...kiintyy siis ihmisiin erittäin nopeesti ja syvästi, ja sit on ihan *surprised Pikachu face* jos/kun elämä heittää paskaa niskaan

- 24-vuotiaana otti myös puolipisteen tatuoituna nilkkaan. Tää ei oo suoraan muistotatuointi hänen edesmennyttä poikaystävää kohtaan, vaan tää enemmänki symboloi kunnioitusta ja rauhaa häntä kohtaan.

- tosi artsy ihminen, on suunnitellut omat tatskat ja tykkää maalaamisesta!

- Fayella on tosi pehmee ääni, ja voiceclaim hälle on Shxtou

Varmaan sanomatta selvää, että haluan ehdottomasti nukettaa hänet,,, sinne listan jatkoksi siis

Oon vähän tunteellinen kun katon näitä side-by-side kuvia, se on kasvanu niin paljon ;__; Oon kans niin ilonen että päätin tuoda Fayen takasin mun porukkaan, häntä on kaivattu enemmän ko mitä edes aattelin <3

Tykkään miten mulla on tullut nyt tavaksi postaa hahmoista, keitä mulla ei edes vielä ole nukkeina, mutta,, jotenkin täytyy päästä yappaan

It's you! / Despite everything, it's still you.

xoxo

Recap: lokakuun loitsuja

Lokakuun recap, halloween edition - let's mennään!

Lokakuu on ollut ihan tosi antoisa kuukausi nukkeilun kannalta, ja otinkin siitä kaiken irti mitä vaan sain! Mulla tuli fiilis että oon vihdoin saanu kiinni mun kuvaustahdista vaikeen syksyn alun jäljiltä, enkä vois olla tyytyväisempi, saatika ylpeempi itestäni <:

Mulla oli sormet tiukasti ristissä lokakuulle, halusin nimittäin ottaa ja toteuttaa paljon tähän sesonkiin sopivaa settiä. Omasta mielestäni onnistuin tässä ihan täysillä, mulla oli jopa välillä vaikee pysyä kaikkien mun ideoiden perässä, hah! Nautin upeesta ruskasta ja runsaasta editoinnista, iso shoutout menee meidän pihalla kasvavalle aroniapensaikolle, siellä tuli nimittäin kyykittyä laittoman paljon tässä kuussa x'3 Oma elämä oli täynnä kohtaamisia, alkukuusta meillä oli jatkuvasti vieraita mutta loppukuu onkin sit vedelty ihan rennosti c: Oon myös päässyt puhumaan ammattilaiselle mun elokuisista perheasioista, mikä on ollut mulle erittäin tärkeetä. Tää on avannut mun omia silmiä myös tosi paljon. Erittäin kipeitä mutta tarpeellisia keskusteluja on siis käyty♡

☽🎃⛧── ⋆⋅🕷⋅⋆ ──⛧🎃☾

No, I'm Not a Human -kauhupelistä inspaantuneena; Aslan koputtelee oven takana, päästäisitkö sen sisälle? Ite en välttämättä päästäis... :'D Tää oli mun mielestä vahva alotus lokakuun kauhusesongille!

Lisää inspokuvia: uudelleenluontikuva MCR:n albumikannesta c: Demolition lovers on niin ikoninen et mun täyty toteuttaa tää - Kaihon ja Valin voimin tietenki. Tää kuva vastaanotettiin instassa ihan hullun iloisesti, mua vähän nauratti se määrä ex-emoteinejä jotka sain spawnattuu tän kuvan kommentteihin xD

Koristeltiin meidän kämppää halloween-sesongin kunniaksi mun puolison kaa, ja unohdin siis ihan kokonaan että mulla oli tätä hämähäkinseittiä viime vuodelta.. Sinne rakas Asmo sit haudattiin hämiksien sekaan (O_o)

Tähän kuvakulmaan oon tosi tyytyväinen, vaikka tää oli vähän semmonen vahinkokuva - mutta musta tuntuu että mun vahinkokuvista tulee aina ne parhaimmat otokset!

Poikain <33 Serving cunt, oikeesti, mitä puhuinkaan tän äijän dramaattisuudesta...

Edellisen kuvan taustana toimi nää upeet kirsikka- ja vaahterapuut *u* En oo pitkään aikaan nähny näin näyttävää ja upeeta ruskaa, tätä oltiinki odoteltu!!

"The only one for me is you // And you for me // So happy together"

Mikä siinä on et valitsen aina semi ilosii kappaleita ja teen niistä jotenki sick and twisted, varsinki näin halloweenin aikaan... Mutta! Lisää Assua tassuun, se oli vaan niin hemo hottis tän sen uuden tukan kaa että mun oli pakko kuvaa sitä lisää ':3

Aslan EI oo loressa kidnapannu Desua missään vaiheessa, mutta ööh,,, En kyl sinänsä olis yllättyny jos tääkin tapahtuis

Mun pikku noitatyty edustamassa <3

Saarni on mulle aina semmonen tosi comforting nukke, puspus hänelle

Mihíel !! Voiii ärrin purrin, tästä kuvasta tuli hetkessä ihan mun oma lemppari syksykuvista <33

Jotain vähän erilaista! Tähän editoin hiukset kokonaan erikseen, ko mua jäi harmittaan että en tajunnu ottaa kuvausvaiheessa tätä peruukkii matkaan x3 Mut hauska pikku projektinpoikanen!

Tää oli kolmas kuva peräkkäin tässä samassa puskassa, ei sille mahda mitään että oli niin upeen värinen pusikko :]

...ja edelleen samassa puskassa mennään. Viikon aikana siitä oli tippunut suurin osa lehdistä, mutta onneksi vielä Valhallasta kerkesin ottaa ruskakuvaa c: Tässä kans näkyy Vallun uudet, ruskeet ripset!

Nic vietti synttäreitä! Pieni syndepoju niin söpönä

Vielä piti yks uudelleenluontikuva tekassa halloweeniä varten, äidit slayaa ihan kunnolla Oopperan Kummitus -meiningeissä

☽🎃⛧── ⋆⋅🕷⋅⋆ ──⛧🎃☾

Oon kaiken kaikkiaan supertyytyväinen tän kuukauden kuvasaldoon! Ulkona riittää vielä ruskaa siellä täällä, mutta kohta ollaan taas semmosessa synkässä, ruskeessa väliajassa - kunnes saadaan ekat lumet! Ja kohta ollaan tääkin vuosi taputeltu, miten aika onkin mennyt niin nopeeta?

Marraskuu, do your worst c:<

xoxo

Tuo mut takas Edenin luo

Siitä asti kun kehitin ja loin Edeniä, tiesin, että siitä tulis mulle tosi intiimi hahmo - varmaan hahmoista läheisin mitä mulla on koskaan ollut. En halunnut luoda vaan hahmotonta nukkea jonka kanssa en osais bondata, vaan halusin just niin semmosen raa'an, emotionaalisen bondauksen tän hahmon kaa kun olla ja voi. Nohh, siitä tulikin sit niin raaka että en oo kummemmin uskaltanu avautuu siitä somessa - mutta nyt musta tuntuu että oon valmis.

Joten, puhutaanpa syvemmin mun rakkaan Edenin hahmosta.

_____

Trigger Warning

Tästä eteenpäin tuun puhumaan tosi avoimesti vaikeista aiheista, kuten itsensä vahingoittamisesta ja addiktiosta. En halua tekstilläni yllyttää ketään, haluan vain puhua mun omista kokemuksistani hienostelematta asioita. Jos nää aiheet ei tunnu itselle sopivilta, niin en suosittele pidemmälle lukemista. Take care of yourselves first <3

_____

Vuoden 2020-2021 varmaan moni muistaa oikeen hyvin pandemiasta ja siitä seuranneista liikkumisrajoituksista. Muahan tää ei haitannu, olin oikeestaan semi ilonen että mun ei tarvinut nähdä ihmisii :'D Mun puoliso asu tässä vaihees kauempana keskustasta alueella, jossa ei ollu ko ehkä 20 ihmistä, niin vietin siel sit paljon aikaa. Elämä oli ihan fine tässä kohtaa? Jokseenki tylsää, ko mihinkään ei viittinyt/voinut mennä, mutta overall olin tyytyväinen. Kävin kouluu, hengasin mun lemmikeiden ja perheen kaa arkipäivisin ja viikonloput vietin mun puolison kaa.

Mulle itseni vahingoittaminen oli alkanut jo muutama vuosi pandemiaa ennen, se ei ollu siis uus asia, mutta pandemian aikana se taas nous uudestaan mun elämään. Elämä ei masentanu tms, mulla vaan,,, oli tylsää, ihan näin karkeasti sanottuna. Niin siitä se sitten taas lähti... paitsi että tällä kertaa se vähän niinko räjähti käsiin. Se oli melkeenpä päivittäinen asia mitä tein, ja sitä ei helpottanut että sain somesta siihen kannustusta, "inspoa", mutta myös paljon vertailua, joka sai mut vaan tekemään sitä enemmän (shtwt oli ihmeellinen paikka,,, sain sieltä kyllä myös muutaman tärkeen kaverin)

En tässä vaiheessa elämää ees tajunnu, kuinka vakava tää tilanne oli. Mähän en tehnyt tätä ns. "normaaleista" syistä, tein sitä vaan koska en mä pystynyt enkä mä halunnut lopettaa. Mä jahtasin sitä tunnetta minkä mä sain sitä tehdessä, sitä jännitystä ja adrenaliinirysäystä mitä ei mistään muualta siinä vaiheessa elämää saanut. Se oli vaan sellanen iltainen aktiviteetti mistä mä sain mielenrauhaa. Musta tuntu, että tää tilanne oli mulla hallinnassa.

Vuonna 2021 kesällä muutettiin mun puolison kans yhteen, hänen toiseen kämppään ja mun ensimmäiseen - pääsin vihdoin ulos mun lapsuudenkodista, joka oli tuonut mulle eniten ahdistusta mun sen vaiheisessa elämässä. Tää mun addiktio jatku, ja ekaa kertaa elämässä mulla heräs ajatus että hei,, miten mä en pysty lopettaan tän vahingoittavan asian tekemistä? En sit kuitenkaan koskaan uskaltanut sanoa siitä terapiassa, kunnes mainitsin tästä yhdelle lääkärille transpolin puhelussa. Muistan myöntäneeni ekaa kertaa ääneen, että musta tuntuu, et mulla on addiktio itseni vahingoittamiseen, mutta se reaktio mitä sain vastineeksi ei ollut hyväksyvä. Muistan, että mulla tuli enemmänkin olo että tätä asiaa ei otettu tosissaan. Enhän mä ollu ojan pohjalla huumepäissäni tai tili miinuksella uhkapelaamassa, enkä edes päivystyksessä koska oon repinyt jonkun suonen auki. Mulla oli, niinko sanoin, tää tilanne hallinnassa, mutta en mä halunnut että se olisi. Mä toivoin, että en olisi ollut tässä tilanteessa ollenkaan.

Sit kun me 2022 muutettiin uuteen kämppään, yksiöstä isoon kaksioon... Niin mä vihdoin sain mun addiktion kuriin. Mä aloin taas nukkeileen tässä vaiheessa, tutustuin uusiin ihmisiin, sain uusia mielenkiinnonkohteita - mä sain mun elämään tekemistä, josta mä nautin. En oo siis vahingoittanut itteeni since 2022, ja toivonki että tää jatkuis samalla tavalla. Mulla ei oo ikävä kaikkee sitä tunnotonta kipua ja veren siivoamista mitä laitoin itteni kokemaan, mut samalla mulla tulee joskus myös haikee olo? Joskus ikävöin sitä "yhteisöö", jos sitä siksi voi sanoa, siellä me kaikki oltiin samassa asemassa ja saatiin toisilta jotain sick and twisted turvaa. Toki tänkin yhteisön kautta näin ja koin sellasii kauhutarinoita, mitkä ihan mielelläni skippaisin. Kaikesta tästä kokemasta mulla on matkassa vaan sadat arvet, jotka muistuttaa mua siitä, että ei, tää asia ei ollut mulla hallinnassa - mutta siitä selvittiin.

_____

En kuitenkaan halunnu, että Eden olis täysi kopio mun kokemuksista; näin siitä synty kannibalismiin addiktoitunut hahmo. Se kokeili kerran ja jäi koukkuun - tää koko addiktiaspekti oli se, jota halusin työstää fiktion muodossa. Tosi iso osa Edenin ajatuksista on kyl täysin sellasia, mitä oon itsekin ajatellut tässä mun addiktoituneessa elämänvaiheessa. On ollu tosi terapeuttista päästä käsitteleen tätä asiaa vihdoin turvallisesti Edenin hahmon kautta♡

Estetiikkataulun alapuolella tekstinpätkää, missä kiteytettynä aika tarkasti millasta ajattelumaailmaa tää jäbä elää:

Se tunne on jo tuttu. Tunne, että tarvitsen jotain. Tunne, että minulla on pula jostain. Ja tiedän kyllä heti, mitä kehoni yrittää minulle ehdottaa. Oma ääneni kuiskii korvaani, väittää, että tarvitsen tätä, ja lupaa, että oloni paranee kun saan tarvitsemani.

Sydämeni hakkaa rintakehässäni, mutta ei tarpeeksi lujaa. Hengitykseni ovat syviä ja melkein epätoivoisia. Kuulen sydämeni sykkeet ja veren kohinan korvissani, myös tinnituksen kaltainen särinä on tullut tutulle vierailulleen. Tässä vaiheessa olen jo tehnyt päätöksen.

Kylmissä, hikoavissa käsissäni odottaa helpotus, avain, joka laukaisee tutun, hyväilevän tunteen päästä varpaisiini. Tuijotan sitä. Nielaisen kerran, toisenkin, kurkkuni tuntuu yhtäkkiä niin kuivalta. Joka kerta sama asia: epäröin. Olen tehnyt tämän jo monta kymmentä kertaa aiemmin, mutta jokainen kerta on kuin ensimmäinen - sitä oloa minä varmaan jahtaankin.

Sitä on vaikea kuvailla. Kehoni, mieleni, aivoni ja sydämeni kaikki tietävät, että se on väärin, mutta joka ikinen päivä jahtaan tätä tunnetta uudestaan ja uudestaan. Ja joka ikinen kerta minulla ei ole pienen pientäkään katumuksen tunnetta koko olemuksessani. Se olo on kuin tunteiden tulva, joka ottaa minut vastaan ja estää minua hukkumasta jokapäiväiseen elämääni. Se tunne on parempi, kuin mikään huumeista saatava tunne. Se on aitoa, feraalia, karua. Sitä minä tarvitsen.

Viimeinen syvä henkäys, ennen kuin upotan hampaani käsissäni lepäävään kiellettyyn hedelmään. Revin sopivan kokoisen palan, pureskelen, syön. Tunnen, kuinka veri valuu norona ihoani pitkin - juuri tätä olen kaivannut. Kylmät väreet kiipeävät selkärankaani ylöspäin. Helpotuksen tunne kohtaa koko kehoni, tärisen innosta. Seuraava pala on jo helpompi syödä, ja sitä seuraava, ja sitä seuraava. Sydämeni hakkaa paljon nopeampaa nyt, ja hengitykseni sointuu sen rytmiin. Nyt kun olen aloittanut, on vaikea lopettaa.

Kunnes viimeinenkin pala valuu alas kurkustani. Istun hiljaa, katseeni ei kohdistu mihinkään vaan tuijotan kaukaisuuteen. Hetken istun vain olohuoneeni sohvalla ja annan itseni rauhoittua. Tuntuu, kuin olisin juossut yhtäjaksoisesti kymmenen kilometriä.

Ja kun viimein voin hengittää, nousen ylös, peseydyn, ja jatkan elämääni. Tunnen oloni taas paremmaksi - kuin olisin taas oma itseni.

_____

Haaaa, noniin :'D

Tätä oli jotenki tosi kiusallista kirjoittaa? Tää on siis eka kerta mun elämässä, kun kerron tästä aiheesta jollekin muulle kuin mun puolisolle. Tää on tosi arka aihe, mutta tällasista asioista pitäis pystyä puhumaan mediassa imo.

En haluu sanoo et tää on mikään "romantisoitu selviytymistarina uwu", tää on vaan asia, mikä tapahtu mun elämässä, ja mistä mä pääsin yli ennenko mitään pahempaa tapahtu.

Edenin hankaluuksista kirjoittaminen ja tän koko addiktion läpi käyminen on mulle ne tärkeimmät asiat tässä hahmossa. Se, että saan "elää nää asiat läpi" uudestaan ja käsitellä mun tuntemukset turvallisesti, ja ennen kaikkea, reagoida niihin siten, miten mä olisin toivonut että niihin reagoidaan, on syy miks Edenistä nousi nopeesti mulle rakkain hahmo mun koko elämässä.♡

Toivottavasti ens postaus olis vähän iloisempaa settiä, mutta,,, mulla kyllä löytyy näitä hahmoja keihin oon upottanut mun omia vaikeita kokemuksia. Ehkä niistä sitten joskus myöhemmin, hah cx

xoxo

Perhostelua

Mjaau c:

Oon ihan hullu gatekeeper kun kyse on mun hahmoloreista - mä oon harvalle kertonu mistä mun tarinat edes kertoo :'D Jotenka! Miten olis jos mä avaisin nyt vähän mun hahmoloreja näistä mun päätarinoista, jotka liittyy mun nukkeihin? :]

Alotetaan siis vaikkapa Perhosefektistä!

_____

Perhosefektiin siis kuuluu tää nelikko: Kaiho, Valhalla, Hurmos ja Toska (heitä kutsun ihan vaan perhosjengiksi hehe). Tän tarinan vois lajitella psykologiseksi trilleriksi/kauhuksi? Tää pyörii aika paljon Kaihon sekasen mielen ympärillä, mut toki kaikkee hirveetä tapahtuu myös tän tytön pään ulkopuolella.

Kaikki alkaa keväällä siitä, kun Kaiho on tulossa kaupasta ja hänen luo saapuu tyttö, joka kysyy häneltä neuvoja keskustaan pääsemisestä. Kaiho, being the awkward person that she is, rupee sit sönköttään jotain tälle tytölle. Jotenkin tää tyttö tajuaa mitä Kaiho sepittää, hymyilee leveästi ja pitelee Kaihon käsistä, kiittää häntä, ja lähtee sit omia teitään. Kaiho kipittää takas kotiin mut jää miettiin tätä tyttöä: joku tässä ihmisessä kutsui Kaihoa puoleensa ihan uudella tavalla. Kaiho, joka on tähän asti selvinny yksikseen ihan fine, löytää ittensä miettimästä millon he tapaisivat uudelleen.

Seuraavan kerran nää kaks tapaa metsäreitin varrella. Ekaksi ne kävelee hiljalleen vierekkäin, kunnes tää tyttö esittäytyy Valhallaksi - ja sit sitä juttua alkaa vaan tuleen niin luonnollisesti. Valhalla osaa lukee Kaihon kehonkielen pelottavan hyvin, ihan ko se olis tottunu juttelemaan tämmöselle super kiusalliselle ihmiselle, mut Kaiholle se on vaan iso helpotus :'D Se on vaan enemmän hämillään siit että Valhalla haluu jutella sen kanssa. Ennen ko ne kävelyn lopuksi lähtee omille teilleen, Valhalla pyytää Kaihoo tuleen hänen luokseen ens kerralla.

Sit ne tapaa uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan... Kunnes ne huomaa että ne vaan hengaa joka päivä.

Tässä vaiheessa Kaiholle alkaa syntyyn tunteita Valhallaa kohtaan; Valhalla ymmärtää sitä niin hyvin, paremmin ko kukaan ikinä on ymmärtäny, ja niiden välille on syntyny molemminpuoleinen kunnioitus. Yks kesäyö ko ne makaa Valhallan sängyllä keskellä yötä ja juttelee niitä näitä, Valhalla huomaa et Kaihon mieltä painaa joku ja kehottaa sitä puhumaan. Kaiho sit kertoo tunteistaan ja on valmis et Valhalla aattelee et se on joku friikki, mutta sen sijaan Valhalla antaa Kaiholle pienen pusun poskelle - hän itse tiesi olleensa rakastunut heidän ensitapaamisestaan asti.

Tästä alkaa sit niiden suhde, se on tosi rakastava ja herkkä, softest love you could ever find <3

Kaikki muuttuu Kaihon syntymäpäivänä, 17.9.

Kaiho ja Valhalla on ulkona kävelyllä niinko aina, Valhalla kerää viimeisiä syksyn kukkia Kaiholle syntymäpäivälahjaksi. Metsä on hiljainen - kuolemanhiljainen, kunnes pieni tuulenvire puhaltaa puiden läpi Kaihon kasvoille. Alkaa hirvee rytinä ja pauke, kun iso, vanha lahopuu alkaa kaatuun. Valhalla hyppää heti pystyyn, työntää Kaihon pois tieltä ja hymyilee, ennen ko se puu kaatuu suoraa hänen päälle. Valhallan keräämät kukat on edelleen sen kädessä, kun veri tavoittaa ne ja värjää ne punaseks.

Kaiho on just nähny, kun hänen tyttöystävä kuolee hänen silmien eessä. Se ei tunnu todelta. Se ei voi olla totta.

Ja sit Kaiho herää. On syyskuu 17., hänen syntymäpäivä.

Kaiho ja Valhalla menee kävelylle, puu kaatuu Valhallan päälle - Kaiho herää. Kaiho päättää että ehkä niiden pitäisi sittenkin vaan hengailla hänen luonaan, mutta matkalla Valhalla jää rekan alle - Kaiho herää. Kaiho päättää itse mennä Valhallan luokse häntä vastaan, ja se tuntuu jo toimivan - kunnes seuraavana päivänä Valhalla astuu harhaan kerrostalon portaissa, ja Kaiho herää taas syntymäpäivänään.

Kaiho on jumissa. Ihan mitä tahansa hän valitsee tehdä, Valhalla kuolee uudelleen ja uudelleen, ja Kaiho herää aina uudestaan samaan päivään.

Kaihon mielentila alkaa lähteen aikamoista alamäkeä tässä vaiheessa, ja yhtenä aamuna herätessään hänen sängyllään istuu aavemainen tyttö. Kaihon pikku friikkauksen jälkeen tää tyttö lupaa, että hän voi auttaa Kaihoa, ja kertoo, että lopettaaksen tän kierteen, Kaihon pitää kuolla. Kaiho on tietenki tosi epäileväinen aluksi, mut hei, yrittänyttä ei laiteta! Tää tyttö - Hurmos - yrittääkin johdattaa Kaihoa sen kuolemaan, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että ulkoiset voimat tai kohtalo itse ovat häntä vastaan. Valhalla jatkaa itsensä uhraamista kerta toisensa jälkeen, ja Kaihosta tulee tosi katkera Hurmosta kohtaan. Kaiho ei enää lowkey tiedä mikä on totta ja mikä ei, mikä päivä on, mihin tai kehen voi luottaa ja etenkin - miksi hän ei voi kuolla?

Kaiho ei tiedä, et tää ei olekaan Valhallan eka rodeo tän asian kanssa, ja että hänen vierellään on samanlainen ivaileva ääni, joka johdattaa myös häntä kuoleman syleilyyn.

_____

Paljon mulla on siis tässä tarinassa vielä auki, mutta lore in a nutshell! Sen tiedän et ihan tarinan lopussa Kaiho lopulta onnistuu kuolemaan, jolloin tää kierre rikkoutuu - mutta se alkaa sit taas uudestaan. Eli ei oo onnellista loppua heille,,

Perhosefekti nimenä tulee tietenkin ihan siitä itsestään, mutta myös Life Is Strange -pelistä! Siinä perhoset on iso symbolismi koko tarinassa, ja perhosefekti on sen pelin päälore c: Oikein rakas media mulle, mwah mwah

Sitten, jospa vähän hahmoista jotain!

Kaiho:

- Kaiholla on ollu toi sen arpi niin kauan kun se vaan muistaa, mutta ei oo oikeen varma mistä se tuli (spoilers: se tuli edellisestä aikaloopista)

- mulla on jotenki hankala kertoo Kaihosta?? Tiedän tasan tarkkaan millanen se on mutta en osaa laittaa sitä sanoiksi. Vaikee hahmo siis

- unreliable narrator! Se se ainakin on

Valhalla:

- on ollut Kaihon kengissä ennen tätä aikalooppia; eli on joutunut olemaan se, joka katsoo Kaihon kuolevan uudelleen ja uudelleen

- Valhallal on aina päällä kaulakoru, missä on Kaihon horoskooppi

- osaa soittaa viulua ja soittelikin sitä paljon Kaiholle

- on ihan chill sen kans että se joutuu kuolemaan koko loppuelämänsä

- no miten Valhalla sitten tietää et tää kaikki on tapahtunu ennenki mut Kaiho ei tiedä? Valilla on päiväkirjoja. Päiväkirjoja toisen perään, jotka on täytetty kaikista näistä tapahtumista. Se on pieni sneak peek tarinan epilogissa, että nää päiväkirjakirjotukset on ainoo asia, mitä pysy edellisestä loopista (ja Kaihon arpi ofc)

Hurmos:

- ruumiillistuma kaikesta pahasta olosta, mitä Kaiho on joutunut kokemaan. Voisko jopa sanoo että Hurmos on jonkinlainen mielikuvitusystävä?

- ainoo tehtävä Hurmoksella on johdattaa Kaiho kuolemaan. Hurmoksen koko elämäntarkoitus pyörii siis vaan Kaihon ympärillä

- yrittää tuoda Kaiholle lohtua, mutta ei ymmärrä miks Kaiho ei hyväksy sitä (Hurmoksen tapa tuoda lohtua on.. noh.. omanlainen)

- vähän niinko rakastunut Kaihoon mut ei kuitenkaan? Tosi obsessoitunut siihen tho, vaikka Kaiho on sille tosi kusipäinen

- puhuu kirjakieltä

Toska:

- samanlainen ruumiillistuma Valhallalle, mitä Hurmos on Kaiholle, mut Valhalla saa Toskan olemuksesta turvaa

- #1 Kaiho hater

- ei ymmärrä ihmistunteita yhtään, ja onkin tosi hämmentyny siitä miten Valhalla haluaa uhrata itsensä kerta toisensa jälkeen. Hän jopa alkaa tarinan aikana huolestuun siitä miten jääräpäinen Val on kuolemisesta

- en sanois että sille syntyy tunteita Valii kohtaan, mutta jonkinlainen suojeluvietti sillä tulee

- vibojen pohjalta mulla tulee Toskasta mieleen Bungou Stray Dogsin Odasaku - ja mitä enemmän mietin tätä, niin sitä enempi tajuun et Toskal ja Valilla on tosi samanlainen "ystävyys"suhde ko Odalla ja Dazailla Dark Erassa... selitän ihan omiani täällä mun puoliso ymmärtää mitä meinaan tällä

- puhuu kirjakieltä ihan niinko Hurmos

_____

Rakkaat... sillon ko kaikki oli vielä hyvin, mjyyh

Kaihon mielentilallista epävakautta kuvattuna,, se ei jaksa. Joku antakaa sille pikku breikki

Täs taas oli eka kerta ko piirsin Toskan, piti meemittää tää milestone

Tää saattaa vaatii selitystä,, elikkäs:

Juteltiin Saran kans joku aika sitten just jotain et modernit tarinat on ollu niin mukavaa mietittävää verrattuna esim. juurikin perhosloreen, ja Sara mietti et tarviiko Kaiho apua vai haleja vai both. Sanoin siihen et suljettu osasto ja halit päälle, jonka Sara sit onnistu lukeen "pallit päälle" :'DD Pallihan on mun ja Pyryn lempinimi mun kaaoslapsi Calliopelle, niin... tämä syntyi. Calli härnäämässä mielensä menettävää Kaihoo + toscapiirakka tietenki kaupan päälle

_____

Jospa tää aukaisis perhosloree enemmän tai vähemmän! Musta on mukavaa kirjottaa auki mun loreja, vaikkakin ne vaatii tosi paljon sanoituksen mietintää ja koneella istumista c':

Mutta! Ensi postaukseen <3

xoxo

Recap: syyskuun supinoita

 Syyskuun recap on täällä!

Syyskuu tuli ja meni,, legit mihin se meni?? Plähh .__. Ihan hirveesti kuvasaldo ei kasvanu tässä kuussa, mutta kuviakin enemmän oon miettiny mun hahmoja ja niiden world buildingiä! World building on varsinki syöny paljon energiaa, mutta! Se on nyt tehty! Nyt voi taas hyvin mielin keskittyä mun hahmoihin ja kuvaamiseen!

Oon kovasti unelmoinu muiden ihmisten kanssa vibailusta! Ähh, jotenki on vaan semmonen sick and twisted tarve yappaa ihmisille ja ihastella muiden nukkeja, sellanen kunnon kahvittelu- ja nukkeiluhetki muutaman kaverin kera *u* Ehkä tääkin tulee onnistuun jossain kohtaa (vielä mahdollisesti tän vuoden puolella? Aina voi toivoa). Miittikin oli täs kuussa ja Pyryäkin tapasin vapaa-ajalla, mutta tarviin lisää kohtaamisia x3

_____

Hurmos sai oman peruukkinsa vihdoin ja viimein kiitos Pyryn!! Paketista pois ottaessa tää olikin sit paljon blondimpi kuin myyntikuvissa (jossa se oli kunnon tuhkasen valkee), mut simppeleillä muokkauksilla sen saa kuvissa näyttään paljon vaaleemmalta :] Oon kyl tässä vaiheessa tottunu siihen miltä se näyttää myös irl!

Traconin nukkemiitissä @naridolls mainitsi mulle, miten Hurmoksen huulisculpt saa sen näyttään pieneltä pupulta - tästähän mul tuli sit inspoo tehdä tästä mötköstä pikkunen jänö c: Tää editti oli myös joku trendi mitä näin tiktokissa ja instassa ja halusin ehdottomasti kokeilla myös

Sit ihan vaan stoorikuva Edenistä, koska *tää* oli se kuva, joka hittas silleen kunnolla: tässä kuvassa Eden on jotenki niin täydellisesti semmonen, miten oon aina kuvitellut sen. Elottomat silmät, tunteeton ilme. Nyyh,, tää tuntu niin oikeelta askeleelta bondauksen kanssa

...ja sen huomaa, koska ainoa nukke ketä oon tän jälkeen miettinyt, on Eden :'3

Katsottiin mun puolison kans uudelleen Stranger Things, niin tää on Mind Flayeristä inspiroituneena + mustaleski, koska Eden ja hämähäkit >>

Välillä mietin et mun pitäis laittaa Edenille just tällaset silmät koska piirrän sen aina näillä silmillä, mutttta ne ei vaan toimi samalla lailla irl,,, pöh

Ja lisää hyvää, dramaattista poikaa, itkukuvia eri väreillä

Mutta sitten! Ventua tassuun! Stailasin sen peruukin joku aika sitten niin pikkusel pojulla on vihdoin character accurate hiukset sudenkorvineen kaikkineen - jotka ei pääse kunniaan tässä kuvassa, hah

_____

Elokuun jäljiltä edelleen kasailen itteeni kuvausrytmin kanssa, mutta kyllä se taas tästä lähtee! Mulla on vaikka kuinka monta rautaa tulessa eri harrastuksien kanssa, että en ihmettele jos kuvaus on jääny vähän taka-alalle. Haaveilin jopa yks päivä jo lumesta ja lumessa kuvaamisesta - toivottavasti siihen on vielä hyvin aikaa tho x'D

Kaunis ruska on saapunut tänne, täytyy siis heti ottaa itteä niskasta kiinni ja marssia ulos! Ideoitakin uusille kuville mulla on jo c;

xoxo